Koulutukset

Ryhmänhallinta -verkkokoulutus

Aika

25.11.2023

klo 9.00-13.00

Paikka

Koulutus toteutetaan verkkokoulutuksena Zoom-verkkoalustalla.

Verkkokoulutusta varten tarvitset verkkoyhteydellä varustetun tietokoneen/älylaitteen, kuulokemikrofonin ja kameran (ei pakollinen).

Koulutusta ei tallenneta.

Kohderyhmä

Kurssi soveltuu erinomaisesti lasten parissa työskenteleville kasvattajille. Sisällöt käsittelevät varhaiskasvatusta, mutta soveltuvat myös esimerkiksi koulumaailmassa tai lasten harrastusten parissa työskenteleville.

Kurssille tervetulleita ovat myös kaikki muut kasvatuksesta kiinnostuneet.

Sisältö

Kurssilla tutustutaan keinoihin, joiden avulla kehitetään omia ryhmänhallintataitoja. Käytännön esimerkkien, harjoitusten sekä itsereflektion kautta tarkastellaan omia toimintamalleja lapsiryhmän kasvattajana. Painopiste on ennaltaehkäisevän työotteen kehittämisessä sekä siinä, että ryhmää hallitaan ja rajoja asetetaan positiivisen lähestymistavan kautta. Kurssin aikana tarkastellaan, miten lapsia tuetaan itsesäätelytaidoissa sekä sosiaalisissa tilanteissa ja miten tämä vaikuttaa ryhmätilanteisiin.

Kurssin käytyään osallistuja on saanut käytännön työkaluja ryhmänhallintaan sekä tietää, miten hyödyntää omia vahvuuksiaan ryhmätilanteissa. Kurssi on interaktiivinen ja koostuu luennosta sekä pienryhmätyöskentelystä.

Kouluttajat

Kouluttajana toimii Jenna Venäläinen, kasvatustieteen maisteri ja varhaiskasvatuksen opettaja.

Lisätietoja

Jenna Mattila p. 044 7290 020 tai toimisto@phkesa.fi

Lisätietoja hakeutumisesta

Ilmoittautumiset 9.11.2023 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittautuminen muuttuu sitovaksi 10.11.2023 ja peruutusehdot astuvat voimaan.

Kutsu koulutukseen lähetetään sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.

Hinta

95 €, hinta sisältää koulutusmateriaalin sähköisessä muodossa.

Ilmoittautumiset

09.11.2023 mennessä

Peruutusehdot

Peruutusmaksu 50 % maksusta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko hinnan.