Ottolapset, isyydet ja poissaolevat perilliset kuolinpesässä (hybridi)
06.09.2023
klo. 9.00-15.30
PaikkaPäijät-Hämeen kesäyliopisto, Lahden Tiedepuisto, Niemenkatu 73
Koulutusta on mahdollista seurata etänä Zoomin kautta. Huomioithan, että kyseessä on lähiopetuksena toteutettavan koulutuspäivän striimaus eikä koulutusta ole varsinaisesti suunniteltu verkkokoulutukseksi.
Jos haluat osallistua koulutukseen etänä, mainitse etäosallistuminen ilmoittautumislomakkeen lisätietoja-kohdassa. Lähetän etäopetukseen ilmoittautuneille Zoom-kokouslinkin erikseen.
KohderyhmäKoulutus on tarkoitettu kaikille kuolinpesien, pesänselvityksen ja perinnönjaon kanssa työtehtävissään toimiville lakimiehille.
Sisältö1920-luvulta nykypäivään Suomessa on ollut voimassa kolme erilaista ottolapsilakia, kaksi isyyslakia, yksi äitiyslaki ja uusimpana vanhemmuuslaki. Lisäksi perillisasemaan saattoi vanhempinakin aikoina päästä miehen vapaaehtoisen tunnustamisen kautta ja kihlalapsena. Toisaalta avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista vuonna 1922 annetun lain mukaan määrätty tai sovittu elatusvelvollisuus ei tuottanut lapselle perillisasemaa isänsä jälkeen.
Kun kuolinpesät ovat usein pitkään jakamatta, perillisasemaan liittyviä kysymyksiä saatetaan joutua ratkaisemaan monien, ehkä hyvin vanhojenkin lakien ja voimaantulosäännöstöjen pohjalta. Lisäksi vuoden 2015 isyyslain myötä tilanne muuttui sikäli, että nykyään lapsella on mahdollisuus perintöoikeuden mukanaan tuovan isyyden vahvistamiseen syntymävuodestaan riippumatta ja myös siinä tapauksessa, että mies on kuollut. Äitiys on ollut erikseen säännelty vuodesta 2018 lähtien.
Tämän hetken kuolinpesissä oman kasvavan ongelmakenttänsä muodostavat ns. poissaolevat perilliset. Ulkomaille suuntautunut siirtolaisuus ja nykyään myös lisääntynyt maahanmuutto tuottavat enenevässä määrin tilanteita, joissa vainajalla on tietymättömissä ulkomailla oleskelevia perillisiä tai on ylipäätään epäselvää, jättikö vainaja perillisiä, kun sukuselvitystä ei ulkomailta saada. Nämäkin pesät on kuitenkin lain mukaisessa järjestyksessä selvitettävä ja jaettava.
Koulutuspäivän tarkoituksena on luoda selkeä kokonaiskuva näistä ensi silmäyksellä ehkä sekavilta vaikuttavista tilanteista ja antaa osallistujille valmiudet toimia tällaisia osakkaita käsittävissä kuolinpesissä sekä ratkaista niihin liittyviä kysymyksiä.
Koulutuksen sisältö:
– Ottolasten kolme lakia: 1925, 1979 ja 2012
– Tärkeät päivät: adoptiopäivä ja perittävän kuolinpäivä
– Ottovanhempien disponointimahdollisuudet, siirrot järjestelmästä toiseen, lakien voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
– Kuka perii ottolapsen, kenet ottolapsi perii
– Isyyslait 1979 ja 2015 ja vanhemmuuslaki. Au-lapsilaki, tunnustaminen, kihlalapset; taannehtivuus.
– ”Vanhat” isyydet, kuolleen miehen isyyden vahvistaminen, perinnönjaon jälkeen vahvistettu isyys
– Poissaolevat perilliset, edunvalvonta, perillisen ulkomailta etsimiseen liittyvät kysymykset
– Perintöoikeuden vanhentuminen lopullisena takarajana
OTT, dosentti Eva Gottberg
LisätietojaToimisto 044 7290 020 tai toimisto@phkesa.fi
Lisätietoja hakeutumisestaSitovat ilmoittautumiset 23.8.2023 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.
Kutsu koulutukseen lähetetään sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä.
Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.
Hinta220 €, sisältää lounaan ja iltapäiväkahvit lähiopetukseen osallistuville.
Koulutusmateriaali lähetetään ennakkoom
Ilmoittautumiset23.08.2023 mennessä
PeruutusehdotPeruutusmaksu 50 % maksusta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko maksun.