Koulutukset

Musiikkiterapia osana ikä-ihmisten kuntoutusta ja hyvinvointia

Kuvaus

Koulutuksessa perehdytään musiikkiterapian menetelmään osana ikä-ihmisten kuntotutusta. Musiikkiterapiasta on todistetusti hyötyä sekä muisti- ja mielenterveysongelmien ehkäisyssä että toimintakyvyn ylläpitämisessä.

Koulutuksessa käydään läpi erilaisia kuntoutustyössä käytettäviä menetelmiä, joita on käytössä Suomessa ja muualla maailmassa. Koulutuksessa tehdään yhdessä harjoitteita, jotta musiikkiterapian menetelmä tulee konkreettisesti tutuksi. Koulutuksessa perehdytään myös alan kirjallisuuteen. Koulutus sopii vanhusten parissa työskenteleville ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Aika

20.02. – 06.03.2023

Koulutuspäivät lähiopetuksena
20.2. ja 6.3.2023 klo 10.00-16.00

Koulutus sisältää myös välitehtävän.

Paikka

Päijät-Hämeen kesäyliopisto, Lahden Tiedepuisto, Niemenkatu 73, Lahti

Kohderyhmä

Vanhusten parissa työskentelevä sosiaali- ja terveysalan sekä opetus- ja kasvatusalan henkilöstö.

Kouluttajat

Musiikkiterapeutti, musiikkipedagogi KM, sosionomi AMK sekä laulu- ja draamaopettaja Tamara Rantanen.

Lisätietoja

Tiina Laurikainen p. 050 3754 977 tai toimisto@phkesa.fi

Lisätietoja hakeutumisesta

Ilmoittautumiset 5.2.2023 mennessä. Ilmoittautuminen muuttuu sitovaksi 6.3.2023 ja peruutusehdot astuvat voimaan.

Kutsu koulutukseen lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.

Hinta

185 €, sisältää iltapäiväkahvit

Ilmoittautumiset

05.02.2023 mennessä

Peruutusehdot

Peruutusmaksu 50 % hinnasta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko hinnan.