Koulutukset

Avioero-ositus ja kuolinpesäositus

Ilmoittaudu tästä
Kuvaus
Ositus tulee tehtäväksi aina avioliiton päättyessä ja on näin käytännössä hyvin tavallinen toimitus. Avioliittolain ositusta koskevan normiston perusrakenne on säilynyt ennallaan koko lain voimassaoloajan, mutta matkan varrella on saatu myös olennaisia uudistuksia kuten lesken tasinkoprivilegi ja mahdollisuus sovitella ositusta. Viime vuosikymmeninä ositusproblematiikkaan on tuonut oman lisänsä yleisen varallisuustason kohoaminen: kun ns. tavallisessakin kotitaloudessa on aiempaa enemmän omaisuutta mutta usein myös velkaa, intressit ovat kasvaneet ja niiden myötä myös tulkinnanvaraisten kysymysten ja riitojen mahdollisuus osituksissa lisääntynyt.

Koulutuspäivän tarkoituksena on tarkastella erilaisia ositustilanteita nykypäivän näkökulmasta, pyrkiä antamaan ratkaisukeinoja esille tuleviin ongelmiin ja myös niiden ennaltaehkäisemiseen.
Aika
24.03.2021

klo. 9.00-15.30
Paikka
Päijät-Hämeen kesäyliopisto, Lahden Tiedepuisto, Niemenkatu 73

Koulutusta on mahdollista seurata etänä Zoomin kautta. Huomioithan, että kyseessä on lähiopetuksena toteutettavan koulutuspäivän striimaus eikä koulutusta ole varsinaisesti suunniteltu verkkokoulutukseksi. Jos haluat osallistua koulutukseen etänä, mainitse etäosallistuminen ilmoittautumislomakkeen lisätietoja-kohdassa. Lähetän etäopetukseen ilmoittautuneille Zoom-kokouslinkin erikseen.

Koulutustiloissa on huomioitu turvavälit, käsihygienia ja tarjoamme halukkaille maskit.

Tilanteen vaatiessa koulutus siirretään kokonaan verkkoon.
Kohderyhmä
Koulutus on tarkoitettu aviovarallisuusjärjestelmän kysymyksiä työssään käsitteleville lakimiehille kuten asianajajille, oikeusavustajille, pankkien varainhoitohenkilöstölle ja edunvalvonta-asioissa toimiville.
Sisältö
- Avioero- ja kuolinpesäosituksen peruseroista
- Ositusperusteen syntymisestä ositukseen – välitilan normikehys
- Osituksen piiriin kuuluva omaisuus ja sen selvittäminen
- Velat, velkavastuu, velkojen siirrot, ylivelkaisuus
- Hävitetty omaisuus, vastikkeet, restituutioperiaate
- Tasinkoprivilegi teoriassa ja käytännössä
- Tasingon valinta ja suorittaminen, osituksen ulkopuolisten varojen käyttö
- Puolisoiden ennakkosopimukset osituksen varalta
- 30 vuotta osituksen sovittelua – vakiintunut käyttöala?
- Toimittamaton ositus
Kouluttajat
OTT, dosentti Eva Gottberg
Lisätietoja
Toimisto 044 7290 020 tai toimisto@phkesa.fi
Lisätietoja hakeutumisesta
Sitovat ilmoittautumiset 9.3.2021 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Kutsu koulutukseen lähetetään sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.
Hinta
220 €, sisältää lounaan ja iltapäiväkahvit
Ilmoittautumiset
09.03.2021 mennessä
Peruutusehdot
Peruutusmaksu 50 % maksusta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko maksun.
Ilmoittaudu tästä

Päijät-Hämeen kesäyliopisto

Päijät-Hämeen kesäyliopisto on kaikille avoin oppilaitos, joka järjestää monipuolista ja laadukasta koulutusta ympäri vuoden. Kesäyliopisto tarjoaa mahdollisuuden opiskella korkeakouluopintoja, hankkia ammattitaitoa kehittävää lisäkoulutusta sekä osallistua yleissivistäviin ja ajankohtaisiin koulutuksiin.

Järjestämme avointa korkeakouluopetusta, ammatillista täydennyskoulutusta, kielikoulutusta, yleisöluentoja sekä lukiolaiskursseja. Tervetuloa oppimaan uutta!

Kysy koulutuksista tai anna palautetta

2 + 2 =

Tilaa uutiskirjeemme niin saat tietoa alkavista koulutuksistamme

Seuraa meitä: