Koulutukset

Traumapsykoterapian perusteet

Ilmoittaudu tästä
Kuvaus
Traumaperäisen stressihäiriön psykoterapeuttista hoitoa on maailmalla kehitetty kiihtyvässä tahdissa 1980-luvulta. Suomessa traumapsykoterapian koulutus alkoi 1990-luvun lopulla integratiivisen viitekehyksen traumapsykoterapeuttikoulutuksesta psykoterapeuteille, mutta on sittemmin painottunut dissosiaatiohäiröiden hoitoon toisin kuin valtavirran traumapsykoterapiassa maailmalla. Tutkimusnäyttöön perustuen traumaperäisen stressihäiriön ensisijainen hoitomuoto on psykologinen hoito, traumakeskeinen kognitiivinen psykoterapia ja EMDR-menetelmä niin aikuisille kuin lapsille ja nuorille perheineen.

Traumakeskeinen kognitiivinen psykoterapia on lyhytterapiaa, jonka kesto on yleensä enintään muutamia kuukausia. Nykyisin traumaperäinen stressihäiriö osataan tunnistaa ja diagnosoida, mutta hoitosuositusten mukaista traumakeskeistä kognitiivista psykoterapiaa on vaikea saada. Traumakeskeisen kognitiivisen psykoterapian tulisi kuulua niin peruspalveluihin kuin erikoissairaanhoitoonkin ja olla nopeasti hoitoa tarvitsevien saatavilla. Hoitomallit sopivat sekä akuutteihin traumaperäisin stressihäiriöihin että kroonisiin, kompleksisin traumoihin.
Aika
08.10. - 09.10.2020

klo 9.00-16.00 (16 oppituntia)
Paikka
Päijät-Hämeen kesäyliopisto, Lahden Tiedepuisto,
Niemenkatu 73
Kohderyhmä
Psykoterapeutit ja psykoterapeuttista työtä tekevät mielenterveysalan ammattihenkilöt (psykologi, psykiatri, psykiatrinen sairaanhoitaja)
Sisältö
Koulutuksessa annetaan tietoa tutkimusnäyttöön perustuvasta traumapsykoterapiasta. Koulutus jakautuu teoriaosaan sekä hoitomalleihin ja menetelmiin tutustumiseen.
Koulutuksessa osallistujat saavat kansainvälisen traumaattisen stressin tutkimuksen ja hoidon järjestön, The International Society for Traumatic Stress Studiesin suositusten mukaisen käsityksen traumapsykoterapiasta ja sen menetelmistä, traumainformoidusta arvioinnista ja hoitosuunnitelmasta.
Koulutuksessa tutustutaan tutkituimpiin traumakeskeisen kognitiivisen psykoterapian hoitomalleihin: Edna Foan kehittämään pitkitetyn altistamisen terapiaan, Patricia Resickin kognitiivisen prosessoinnin terapiaan sekä EMDR-psykoterapiamenetelmästä Jareron hoitomalliin.

Soili Poijula on laatinut psykoterapeuttien ja psykoterapeuttista työtä tekevien mielenterveysalan ammattihenkilöiden käyttöön traumakeskeisen kognitiivisen psykoterapian manuaalit I-III, jotka on julkaistu HUS, Mielenterveystalon ammattilaisosiossa. Koulutuksen osallistuminen auttaa ottamaan manuaalit käyttöön. Lisäksi koulutuksessa hyödynnetään Poijulan ja Williamsin The PTSD Workbook -työkirjaa.

Miksi koulutukseen kannattaa osallistua?
• Traumatietoisuus organisaatiossa lisää ammattihenkilöiden traumasensitiivisyyttä, varmistaa traumatisoitumisen tunnistamista asiakkaissa/potilaissa sekä näiden asianmukaisen hoidon saamista
• Organisaatio, jossa osataan tutkimusnäyttöön perustuvien hoitomallien mukainen traumatisoituneiden hoito, voi tarjota pätevää, vaikuttavaa hoitoa traumaperäisistä stressihäiriöistä kärsiville ja saavuttaa pysyviä hoitotuloksia
• Traumakeskeinen kognitiivinen psykoterapia on tavoitteellista ja strukturoitua hoito, jossa tarjotaan mielekästä tietoa ja opetetaan taitoja traumatisoituneelle, ei pelkkää vakautusta tai supporttia
• Tuloksellinen vaikuttava hoitomalli vahvistaa sitä käyttävän psykoterapeutin ammatillista itsetuntoa ja myötätuntotyytyväisyyttä suojaten myötätuntouupumukselta
• Traumatisoituminen tapahtuu nopeasti, myös toipumisen ongelmat voidaan tunnistaa nopeasti ja on mahdollista hoitaa asianmukaisesti ja pätevästi akuutisti traumatisoitunutta. EMDR-menetelmän vakauttava ryhmä- ja yksilöterapiasovellus psykologiseen ensiapuun ja kroonisesti traumatisoituneille vastaa tähän tarpeeseen.
Kouluttajat
Soili Poijula, psykologi, traumapsykoterapeutti VET, työnohjaa-ja (www.soilipoijula.fi)
Suoritustapa
Ohjelma

1. päivä

9.00-10.30 Traumaperäinen stressihäiriö ja traumapsykoterapia EB
- Tutkimusnäyttöön perustuvat hoitosuositukset
- Traumaperäinen stressihäiriö, arviointi ja diagnosointi
Itsearviointikyselyt ja haastattelumenetelmä
Kenelle traumakeskeinen hoito ei sovi

10.30-10.50 Kahvitauko

10.50-12.00 Keskeisintä traumakeskeisessä kognitiivisessa psykoterapiassa
- Aikuisten hoitomallit
- Traumakeskeisen kognitiivisen psykoterapian I manuaali ja The PTSD Workbook: psykoedukaatio ja itseapukeinot
Harjoitus

12.00-13.00 Lounas

13.00-14.30 Akuutin trauman hoito: Manuaali I ja EMDR-ryhmäinterventio
Harjoitus

14.30-14.45 Kahvitauko

14.45-15.30 EMDR-menetelmä ja yksilöhoito
Demonstraatio

2. päivä

klo 9.00-10.30 Pitkitetyn altistamisen terapia, II manuaali
Harjoitus

10.30-10.50 Kahvitauko

10.50-12.00 Pitkitetyn altistamisen terapia, II manuaali
Harjoitus

12.00-13.00 Lounas

13.00-14.30 Kognitiivisen prosessoinnin terapia, III manuaali
Harjoitus

14.30-14.50 Kahvitauko

14.50-16.00 Kognitiivisen prosessoinnin terapia, III manuaali
Koulutuksen reflektointi ja päätös
Lisätietoja
Anne Broman, puh. 050 5361 013 tai info@paijathameenkesayliopisto.fi
Lisätietoja hakeutumisesta
Sitovat ilmoittautumiset 23.9.2020 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Kutsu koulutukseen lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.
Muu informaatio
Tietoa kouluttajasta:

Soili Poijula on Oy Synolon Ltd:n, Suomen traumaterapiakeskuksen toimitusjohtaja. Hän on laillistettu psykologi, laillistettu psykoterapeutti ja traumapsykoterapian kouluttajapsykoterapeutti.
Poijulalla on pitkä, laaja ja syvällinen kokemus traumatisoituneiden psykoterapeuttina sekä traumapsykoterapian kehittäjänä, tutkijana, kouluttajana ja työnohjaajana.
Poijula suunnitteli Suomen ensimmäisen traumapsykoterapeutti-koulutuksen, joka toteutettiin vuosina 1998-2001. Hän toi Suomeen myös EMDR-menetelmän koulutukset ja mm. posttraumainternaatin traumatyöpajan auttajien auttamiseen ja traumatisoituneiden ryhmämuotoiseksi hoitomalliksi.
Soili on kirjoittanut lukuisia julkaisuja, mm. Mary Beth Williamsin kanssa teoksen The PTSD WORKBOOK.
Soili kuuluu Suomen Psykotraumayhdistys ry:n hallitukseen.

www.soilipoijula.fi
https://www.linkedin.com/in/soili-poijula-8483501a/
https://twitter.com/poijulasoili
Hinta
450 €
Ilmoittautumiset
23.09.2020 mennessä
Peruutusehdot
Peruutusmaksu 50 % hinnasta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko hinnan.
Ilmoittaudu tästä

Päijät-Hämeen kesäyliopisto

Päijät-Hämeen kesäyliopisto on kaikille avoin oppilaitos, joka järjestää monipuolista ja laadukasta koulutusta ympäri vuoden. Kesäyliopisto tarjoaa mahdollisuuden opiskella korkeakouluopintoja, hankkia ammattitaitoa kehittävää lisäkoulutusta sekä osallistua yleissivistäviin ja ajankohtaisiin koulutuksiin.

Järjestämme avointa korkeakouluopetusta, ammatillista täydennyskoulutusta, kielikoulutusta, yleisöluentoja sekä lukiolaiskursseja. Tervetuloa oppimaan uutta!

Kysy koulutuksista tai anna palautetta

2 + 4 =

Tilaa uutiskirjeemme niin saat tietoa alkavista koulutuksistamme

Seuraa meitä: