Oppimisen iloa turvallisesti myös vuonna 2021

Vuosi 2021 käynnistyy epävarmassa tilanteessa. Toivomme, että kevään aikana pääsemme hallitusti palaamaan lähiopetukseen koronatilanteen sallimissa rajoissa. Seuraamme edelleen alueellisia ja valtakunnallisia ohjeita ja teemme muutoksia koulutuksiimme tarpeen mukaan...

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Päijät-Hämeen kesäyliopiston väki toivottaa kaikille opiskelijoilleen ja yhteistyökumppaneilleen tunnelmallista ja maistuvaa joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Koronatilanne joulukuussa

Olemme kiristyneiden koronasuositusten myötä siirtyneet pääasiassa etäopetukseen ja etätyöhön loppuvuoden 2020 ajaksi. Voitte olla meihin yhteydessä normaalisti sähköpostitse sekä puhelimitse. Kevään 2021 opetuksen osalta seuraamme tilanteen kehittymistä ja...

Kasvomaskin käyttö lähiopetuksessa

Päijät-Hämeen kesäyliopiston lähiopetus järjestetään Lahden tiedepuistossa. Samassa kiinteistössä toimii myös LAB ammattikorkeakoulu. Kesäyliopisto käyttää myös LAB AMK:n opetustiloja omassa opetuksessaan. LAB on maanantaista 2.11.2020 alkaen antanut laajennetun...

Syksyn koulutusten järjestäminen

Päijät-Hämeen kesäyliopiston ohjeistus opiskelijoille, kouluttajille ja henkilöstölle liittyen koronavirustilanteeseen (Päivitetty 10.8.2020) Päijät-Hämeen kesäyliopistossa palattiin elokuussa lähiopetukseen erityisiä ohjeita noudattaen. Seuraamme tilanteen etenemistä...

Koulutuksiin ilmoittautuminen on poikkeusoloissakin turvallista

Päijät-Hämeen kesäyliopiston kevään ja kesän 2020 lähiopetus on koronatilanteen vuoksi siirretty verkkoon tai uudelleenaikataulutettu syksylle 2020. Syksyn 2020 ajantasaisen koulutustarjontamme löydät tästä.  Koulutustarjonta päivittyy vielä kevään ja kesän mittaan...